Nimiehdotuskilpailu on päättynyt

perustetaanbandi.com bändi toimii 1.6.2011 alkaen nimellä KÄÄRMEENKIELISET

Valitettavasti voittajanimen ehdottaja ei ilmoittanut yhteystietojaan palkintoaan varten, joten "suuri" kunnia, sälät ja roippeet jäävät saamatta.

Nimikilpailun Tulokset (suluissa nimen saama äänimäärä %):
1. Käärmeenkieliset (19 %)
2. Rockuli (15 %)
3. Huuto! (11 %)

KIITOKSET KAIKILLE NIMIKILPAILUUN OSALLISTUNEILLE!!!


Mikä sinä olet?

Mitä?

Näillä sivuilla pääset seuraamaan rokkibändin perustamista ja toimintaa läheltä videoiden ja blogikirjoitusten muodossa.
Ote blogista: "Bändin musiikillinen linja näillä näkymin tulee olemaan suomirokkia, raskaalla kädellä soitettuna (valtavan omaperäistä?)...".

Kuka?

Perustettavan bändin "isähahmona", biisintekijänä ja musiikillisena vastuuhenkilönä toimii "osa-aikamuusikko" Kimmo Haavisto, jonka menneisyyteen kuuluu noin neljännesvuosisadan ajalta erilaisia bändiprojekteja ja musiikin parissa puuhastelua. Lisäinfoa Haaviston tekemisistä löydät faktaa -osiosta »

Milloin?

Bändin perustamisaikataulu:

31.5. mennessä bändin jäsenet on valittu ja biisien harjoittelu alkaa (alustava arvio).
Kaikki bändin jäsenet valittiin 18.5., laulajanvaihdon myötä uusi laulaja julkistettiin 21.7.

31.7. mennessä biisien demot valmiina (alustava arvio).
Biisien ensimmäiset demoversiot olivat valmiina elokuun lopulla.

30.9. mennessä levy valmis (alustava arvio).
Kyllä se sieltä tulee...

Lopullinen levyn julkaisuajankohta on avoin, riippuen julkaisijasta.

Katso videot »

Liity perustaanbandi.com - Facebookryhmään

 


Tietokantakysely epäonnistui.Access denied for user ''@'localhost' (using password: NO)

 

 


Tietokantakysely epäonnistui.Access denied for user ''@'localhost' (using password: NO)

 

 

Promokuvaussessio

Jessen koesoitto

Treenikämpän esittely